Elämme ajan virrassa. Opiskelu kiinnittyy monin tavoin tuohon virtaan. Opiskelu suuntaa kohti uusia tasoja, parempaa tietoa ja osaamista, erilaista kasvua ja kehittymistä. Uutta oppimalla ihminen on kautta aikojen sopeutunut uusiin tilanteisiin ja valloittanut uusia maastoja.
Tulevaisuuspäivä ry. kannustaa meitä kysymään tänään erityisesti: Mistä syntyy toiveikas tulevaisuus? Toiveikkuus luo meille toimintatarmoa tähän hetkeen. Tulevaisuus ei putkahda jostain olemattomuuden hämäristä, vaan me jokainen ja kaikki yhdessä teemme tulevaisuutta joka hetki.
Otavia, Otavan Opisto, Delfoi-kehittäjäyhteisö ja Metodix ovat avanneet useiden vuosien ajan tulevaisuuspäivänä pienen kurkistusikkunan ajanvirran yläjuoksulle. Tänä vuonna kiidämme vuoteen 2032. Tapaamme kolme ammattilaista, jotka kertovat lyhyesti omasta työstään. He ovat kaikki omalta osaltaan löytäneet toimeentulolähteensä ekososiaalisten muutosten keskellä: Ketu Kettu rakentaa kiertotalouskumppanina kestävään kiertotalouteen perustuvaa toimintaa. Mirko Majava korjaa ja säätää digiseppänä arjen apuvälineitä. Sher Arvola neuvoo ja auttaa ihmisiä vaurauttajan toimessaan löytämään henkistä, sosiaalista tai taloudellista hyvää.
Delfoi-kyselyssä vastaajia pyydetään arvioimaan näiden kolmen ammatin toivottavuutta ja todennäköisyyttä. Anonyymi kommenttikeskustelu antaa tilaa pohtia hahmojen roolia ja paikkaa tulevaisuudessa. Ovatko he rakentajia? Vai ehkä oman edun tavoittelijoita? Haluaisitko sinä opiskella Ketun, Mirkon tai Sherin ammattiin? Millaisilla opinnoilla on tulevaisuudessa kysyntää? Mitä uusia ammatteja avautuu erilaisten murrosten myötä?
Kutsumme sinut vastaamaan tänään 4.3.22 anonyymiin tulevaisuuspäivän Delfoi-kyselyyn. Pääset kyselyyn napauttamalla tätä linkkiä: https://link.otavia.fi/tulevaisuuspaiva2022

