Kohtaamisissa syntyy luottamus – vaikka kirpparilla

Meidän poppoon syksyn työt käynnistyivät perinteisillä kehittämispäivillä. Ketukopterin kotipaikka on paitsi verkossa myös Otavan Opiston kampuksella Mikkelissä. Koronatauon jälkeen lähes koko henkilöstö pääsi paikalle, joten meitä oli koolla miltei 70 henkeä.

Kestävä tulevaisuus (ketu) oli esillä monin tavoin. Kestävyyskasvatukselta katoaa nopeasti uskottavuus, mikäli sen ympäriltä puuttuu toimintakulttuuri eli se, että me opettajat ja koko oppilaitoshenkilöstö ja koko organisaatio pyrimme myös noudattamaan omassa työssämme ja arjen elämässämme kestävän elämäntavan arvoja.

Sosiaalinen kestävyys, ja sen keskeinen säie osallisuus, syntyvät arjessa tekojen ja toiminnan kautta. Tuohon säikeeseen kuuluu oleellisesti yhdessä tekemisestä kehkeytyvä keskinäinen tunteminen ja siitä rakentuva luottamus. Työelämässä ja koulumaailmassa jaamme aikaa ihmisten kanssa, joita emme ole itse valinneet. Olemme osana organisaatiota. Jotta rohkenemme antaa omastamme, keksiä, hullutella, ideoida ja olla luovia, kaipaamme psykologista turvallisuutta. Uutta tuottava mieli on usein herkkä ja vaikenee, jos vastassa on outoja, tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät ehkä ymmärrä minua.

Töissä ja opinnoissa edetään toki sujuvasti järjellis-rationaalisen mielen keinoilla. Mutta, kun vastaan tulee kinkkisiä ongelmia, tarvitaan kykyä tuottaa täysin uusia ratkaisuja. Silloin luovuus, keksiminen, ja joskus myös hulluttelu, ovat arvossaan. Siksi kohtaamisten hetkillä voi olla arvaamattomia myönteisiä vaikutuksia. Sosiaalinen ja psykologinen turvallisuus vahvistavat myös henkistä hyvinvointia, jota ei voi ostaa eikä tilata. Se syntyy nimen omaa arjessa, tekojen kautta.

Kirpputorilla syntyy luontevia kohtaamisia.

Tänä vuonna Otavian kehittämispäivillä hyödynnettiin yhteenkuuluvuuden synnyttämiseen oman porukan osaamista. Ohjelmassa oli monenlaisia yhdessä tekemisen ja kohtaamisen hetkiä eikä yhteisiin elämyksiin kulutettu suuria rahoja tai luonnonvaroja.

Lauri Ylä-Jussilan ideoima hyväntekeväisyyskirpputori oli mainio oivallus. Kehittämispäivien loppuvaiheisiin sijoittunut kirpputori loi rennon hengähdystauon. Kirpputorilla saattoi olla hetken aikaa omineen, pysähtyä ja sulatella päivien antia. Myytävien tuotteiden äärellä syntyi myös hauskaa jutustelua ja ostoskierroksen jälkeen oli hetki aikaa istahtaa työkavereiden kanssa. Tavaroiden avustamana tarinahanat avautuivat. Puhe rönsyili muistoihin ja haaveisiin. Kirpputorille syntyi oma pieni aikakupla ja taikapiiri, hetken todellisuus, kohtaamisten tuokioita, juuri sitä, joka synnyttää meisyyttä, meidän henkeä, sosiaalista liimaa.

Kirpputori on tuttu idea. Laurin ohje oli helppo: tuo vähintään yksi tavara ja hinnoittele se valmiiksi. Kirpputori toteutti kohtaamisten ohella kierrättämisen ideaa. Tuotto meni kokonaisuudessaan hyvään tarkoitukseen. Idean isä Lauri muisteli oivalluksen hetkeä: ”Idea syntyi lähinnä siitä, kun mietimme ketu-porukalla sitä, että nyt on konkretian aika. Mietin myös itse sitä, minkälaiset matalan kynnyksen ketu-teot ovat kuuluneet omaan arkeeni, ja mihin monilla olisi helppoa lähteä mukaan – jopa siinä tapauksessa, vaikka ’viherhömppä’ ei olisi kaikista omin juttu.”

Lauri Ylä-Jussilan kirpputori-idealla suojellaan Suomen luontoa 412,2 m².

Idean esittelyvaiheessa nousi kysymys, että jos ei löydä ostettavaa, voiko ihan vain lahjoittaa rahaa. Sinänsä loogista, mutta kirpputorilla raha ja vastike vaihtavat omistajaa. Rahalahjoitusta varten tarvitaan rahankeräyslupa eli tätä asiaa säädellään rahankeräyslailla. Poliisin sivuilta löytyy ohjeita. Pienen lyhytaikaisen keräyksen voi järjestää tekemällä ilmoituksen poliisilaitokselle. Keräys on nopeasti ohi. Se ei luo kohtaamisia samalla tavalla kuin kirpputori. Lauri oli myös miettinyt, että kirpputorille voi kutsua lähiympäristön ihmisiä: ”Toisaalta tämä oli myös demoilua laajemmille kokeiluille, johon haluaisin otavalaisia yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä mukaan.”

Tuotto lahjoitettiin Suomen Luonnonperintösäätiölle, joka ostaa ja rauhoittaa pysyvästi luontoalueita. Kehittämispäivien tuotto oli 206,10 €. Sillä summalla rauhoitetaan luontoa 412,2 m², mistä saimme myös todisteeksi sertifikaatin. Useita lahjoituskohteita oli suunnitteluvaiheessa esillä. ”Aivan yhtä hyvin kohteena olisi voinut olla jokin muukin kestävää tulevaisuutta edistävä säätiö tai yhdistys. Esimerkiksi yhtenä vaihtoehtona oli Mieli Ry, jota olenkin harkistsemassa seuraavan kirpputorin hyväntekeväisyyskohteeksi”, Lauri kertoi.

Kirpputorin toteuttaminen ei vaatinut kovin suuria valmisteluja. Lomalta palatessa järjestelyt sujuivat. Lauri kuvaili: ”Hieman viestintää. Pari printtiä, sometusta. Selkeät ohjeet annettiin, ja ihmiset noudattivat niitä mainiosti.” Jatkoideoitakin syntyi. Aikuiset opiskelijamme voivat järjestää samanlaisia hyväntekeväisyyskirpputoreja itse valitsemiensa kohteiden hyväksi.

Ketukopterin tiimissä iloitsimme siitä, miten kirpputori-idea toteutti vaatimattomuuden suuruutta: ”Esimerkin osoittaminen on tärkeää.” Rohkaisemme opiskelijamme ja verkostokaverimme nappaamaan tästä idean.

Sen sijaan, että olisimme kuluttaneet luonnonvaroja, suojelimme niitä.

Demokratiadialogissa pohdittiin kriittisen ajattelun merkitystä demokratialle 

Torstaina 9.6. OKO! – hanke yhteistyössä  Ketukopterin kanssa järjesti demokratiadialogi -keskustelutilaisuuden kriittisen ajattelun merkityksestä demokratiassa. Tilaisuutta veti  Lauri Ylä-Jussila. Keskustelu oli osa Sitran järjestämää Demokratian puolustusdialogi-tapahtumaa

Kriittinen ajattelu on demokratian kulmakivi 

Ketu-Kopterin Demokratian puolustusdialogia luotsasi Lauri Ylä-Jussila. Lähtökohta keskustelulle oli, että hyvä, toimiva yhteiskunta vaatii kriittistä ajattelua. 

  • Kriittinen ajattelu ei ole vain kulmakivi demokratialle, vaan myös yksilötasolla tärkeä selviytymiskeino tietoyhteiskunnassa, Ylä-Jussila summasi keskustelun lähtökohdan dialogin aluksi. 

Pontimena keskustelulle toimi Sitran teettämä herättelyvideo,  jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat suomalaiset pohtivat omaa suhdettaan demokratiaan. 

Suoraa vai edustuksellista demokratiaa?

Keskustelun alussa esiin nousi kysymys siitä, missä kulkevat demokratian rajat. Yhtäältä pohdittiin sitä, miten paljon vaikuttamisen mahdollisuuksia yksilöllä on isoissa kansakuntaa koskevissa päätöksissä. 

  • Yksi ääni on kuitenkin vain yksi ääni, yksi osallistuja pohti omaa suhdettaan demokratiaan. – Kuinka paljon äänestämistä voidaan pitää kansanvaltana, kun me ei kaikki kuitenkaan päästä sanomaan, mitä mieltä me oikeasti olemme?

Toisaalta mietittiin myös sitä, missä kulkevat demokraattisen osallistumisen rajat. Esimerkiksi koulussa oppilaita voidaan osallistaa päätöksentekoon vain tiettyyn rajaan asti. 

  • Siitä, pitääkö opiskella ruotsia, ei voi järjestää äänestystä, yksi osallistuja totesi. 

Demokratia on kuuntelemista 

Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että yhä useampi suomalainen pääsee ääneen. Äänien moninaisuus ei  kuitenkaan aina takaa demokratian toteutumista. Demokratia ei ole vain oman mielipiteen ilmaisemista, vaan myös toisten kuuntelemista. 

  • Demokratia on kaikkien kuuntelemisesta avoimesti ja se on nykyisin todella vaikeaa, yksi osallistuja totesi. –  Usein törmää siihen, että joutuu miettimään, mikä on puhujan agenda. 

Mielipiteiden kärjistyminen on aiheuttanut sen, että harmaita sävyjä on välillä vaikea löytää. 

  • Sosiaalinen media on mahdollistanut uudenlaisen ohipuhumisen. Ilmiöt ovat varmasti olleet olemassa jo ison kirkon Essolla, mutta nyt ne on vain entistä helpompi saada esille, eräs osallistuja summasi. 

Voiko mihinkään enää luottaa 

Keskustelua herätti myös informaatioajan tuoma tietoähky. 

  • Kun aikaisemmin joukkomedia toimii portinvartijana, nyt jokainen on oman onnensa herra. Onko se sitten toivottavaa? En tiedä, yksi osallistuja pohti.

Kiireisessä arjessa ei ole aina aikaa pohtia jokaisen tiedonmurusen alkuperää. Joskus on valittava nopein reitti. Mutta miten se vaikuttaa demokratiaan ja kriittiseen ajatteluun pitkällä tähtäimellä?

  • Kuinka paljon voidaan oikein luottaa siihen informaatioon jota saadaan? yksi osallistujista kysyi. – Miten helposti ihmiset ottavat ensimmäisen tiedon ja luottavat siihen? 

Ennen puolentoista tunnin tapahtuman loppua Ylä-Jussila pyysi vielä kaikkia kirjaamaan omat oivalluksensa ylös. Ne sai jakaa kaikille tai ottaa mukaan vain itselleen. Tärkeintä ei ollut lopputulokseen pääseminen vaan ajattelun herättäminen. 

Demokratiadialogissa pohdittiin kriittisen ajattelun merkitystä demokratialle 

Torstaina 9.6. OKO! – hanke yhteistyössä  Ketukopterin kanssa järjesti demokratiadialogi -keskustelutilaisuuden kriittisen ajattelun merkityksestä demokratiassa. Tilaisuutta veti  Lauri Ylä-Jussila. Keskustelu oli osa Sitran järjestämää Demokratian puolustusdialogi-tapahtumaa

Kriittinen ajattelu on demokratian kulmakivi 

Ketu-Kopterin Demokratian puolustusdialogia luotsasi Lauri Ylä-Jussila. Lähtökohta keskustelulle oli, että hyvä, toimiva yhteiskunta vaatii kriittistä ajattelua. 

  • Kriittinen ajattelu ei ole vain kulmakivi demokratialle, vaan myös yksilötasolla tärkeä selviytymiskeino tietoyhteiskunnassa, Ylä-Jussila summasi keskustelun lähtökohdan dialogin aluksi. 

Pontimena keskustelulle toimi Sitran teettämä herättelyvideo,  jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat suomalaiset pohtivat omaa suhdettaan demokratiaan. 

Suoraa vai edustuksellista demokratiaa?

Keskustelun alussa esiin nousi kysymys siitä, missä kulkevat demokratian rajat. Yhtäältä pohdittiin sitä, miten paljon vaikuttamisen mahdollisuuksia yksilöllä on isoissa kansakuntaa koskevissa päätöksissä. 

  • Yksi ääni on kuitenkin vain yksi ääni, yksi osallistuja pohti omaa suhdettaan demokratiaan. – Kuinka paljon äänestämistä voidaan pitää kansanvaltana, kun me ei kaikki kuitenkaan päästä sanomaan, mitä mieltä me oikeasti olemme?

Toisaalta mietittiin myös sitä, missä kulkevat demokraattisen osallistumisen rajat. Esimerkiksi koulussa oppilaita voidaan osallistaa päätöksentekoon vain tiettyyn rajaan asti. 

  • Siitä, pitääkö opiskella ruotsia, ei voi järjestää äänestystä, yksi osallistuja totesi. 

Demokratia on kuuntelemista 

Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että yhä useampi suomalainen pääsee ääneen. Äänien moninaisuus ei  kuitenkaan aina takaa demokratian toteutumista. Demokratia ei ole vain oman mielipiteen ilmaisemista, vaan myös toisten kuuntelemista. 

  • Demokratia on kaikkien kuuntelemisesta avoimesti ja se on nykyisin todella vaikeaa, yksi osallistuja totesi. –  Usein törmää siihen, että joutuu miettimään, mikä on puhujan agenda. 

Mielipiteiden kärjistyminen on aiheuttanut sen, että harmaita sävyjä on välillä vaikea löytää. 

  • Sosiaalinen media on mahdollistanut uudenlaisen ohipuhumisen. Ilmiöt ovat varmasti olleet olemassa jo ison kirkon Essolla, mutta nyt ne on vain entistä helpompi saada esille, eräs osallistuja summasi. 

Voiko mihinkään enää luottaa 

Keskustelua herätti myös informaatioajan tuoma tietoähky. 

  • Kun aikaisemmin joukkomedia toimii portinvartijana, nyt jokainen on oman onnensa herra. Onko se sitten toivottavaa? En tiedä, yksi osallistuja pohti.

Kiireisessä arjessa ei ole aina aikaa pohtia jokaisen tiedonmurusen alkuperää. Joskus on valittava nopein reitti. Mutta miten se vaikuttaa demokratiaan ja kriittiseen ajatteluun pitkällä tähtäimellä?

  • Kuinka paljon voidaan oikein luottaa siihen informaatioon jota saadaan? yksi osallistujista kysyi. – Miten helposti ihmiset ottavat ensimmäisen tiedon ja luottavat siihen? 

Demokratiadialogissa pohdittiin kriittisen ajattelun merkitystä demokratialle 

Torstaina 9.6. OKO! – hanke yhteistyössä  Ketukopterin kanssa järjesti demokratiadialogi -keskustelutilaisuuden kriittisen ajattelun merkityksestä demokratiassa. Tilaisuutta veti  Lauri Ylä-Jussila. Keskustelu oli osa Sitran järjestämää Demokratian puolustusdialogi-tapahtumaa

Kriittinen ajattelu on demokratian kulmakivi 

Ketu-Kopterin Demokratian puolustusdialogia luotsasi Lauri Ylä-Jussila. Lähtökohta keskustelulle oli, että hyvä, toimiva yhteiskunta vaatii kriittistä ajattelua. 

  • Kriittinen ajattelu ei ole vain kulmakivi demokratialle, vaan myös yksilötasolla tärkeä selviytymiskeino tietoyhteiskunnassa, Ylä-Jussila summasi keskustelun lähtökohdan dialogin aluksi. 

Pontimena keskustelulle toimi Sitran teettämä herättelyvideo,  jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat suomalaiset pohtivat omaa suhdettaan demokratiaan. 

Suoraa vai edustuksellista demokratiaa?

Keskustelun alussa esiin nousi kysymys siitä, missä kulkevat demokratian rajat. Yhtäältä pohdittiin sitä, miten paljon vaikuttamisen mahdollisuuksia yksilöllä on isoissa kansakuntaa koskevissa päätöksissä. 

  • Yksi ääni on kuitenkin vain yksi ääni, yksi osallistuja pohti omaa suhdettaan demokratiaan. – Kuinka paljon äänestämistä voidaan pitää kansanvaltana, kun me ei kaikki kuitenkaan päästä sanomaan, mitä mieltä me oikeasti olemme?

Toisaalta mietittiin myös sitä, missä kulkevat demokraattisen osallistumisen rajat. Esimerkiksi koulussa oppilaita voidaan osallistaa päätöksentekoon vain tiettyyn rajaan asti. 

  • Siitä, pitääkö opiskella ruotsia, ei voi järjestää äänestystä, yksi osallistuja totesi. 

Demokratia on kuuntelemista 

Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että yhä useampi suomalainen pääsee ääneen. Äänien moninaisuus ei  kuitenkaan aina takaa demokratian toteutumista. Demokratia ei ole vain oman mielipiteen ilmaisemista, vaan myös toisten kuuntelemista. 

  • Demokratia on kaikkien kuuntelemisesta avoimesti ja se on nykyisin todella vaikeaa, yksi osallistuja totesi. –  Usein törmää siihen, että joutuu miettimään, mikä on puhujan agenda. 

Mielipiteiden kärjistyminen on aiheuttanut sen, että harmaita sävyjä on välillä vaikea löytää. 

  • Sosiaalinen media on mahdollistanut uudenlaisen ohipuhumisen. Ilmiöt ovat varmasti olleet olemassa jo ison kirkon Essolla, mutta nyt ne on vain entistä helpompi saada esille, eräs osallistuja summasi. 

Voiko mihinkään enää luottaa 

Keskustelua herätti myös informaatioajan tuoma tietoähky. 

  • Kun aikaisemmin joukkomedia toimii portinvartijana, nyt jokainen on oman onnensa herra. Onko se sitten toivottavaa? En tiedä, yksi osallistuja pohti.

Kiireisessä arjessa ei ole aina aikaa pohtia jokaisen tiedonmurusen alkuperää. Joskus on valittava nopein reitti. Mutta miten se vaikuttaa demokratiaan ja kriittiseen ajatteluun pitkällä tähtäimellä?

  • Kuinka paljon voidaan oikein luottaa siihen informaatioon jota saadaan? yksi osallistujista kysyi. – Miten helposti ihmiset ottavat ensimmäisen tiedon ja luottavat siihen? 

Ennen puolentoista tunnin tapahtuman loppua Ylä-Jussila pyysi vielä kaikkia kirjaamaan omat oivalluksensa ylös. Ne sai jakaa kaikille tai ottaa mukaan vain itselleen. Tärkeintä ei ollut lopputulokseen pääseminen vaan ajattelun herättäminen. 

Ennen puolentoista tunnin tapahtuman loppua Ylä-Jussila pyysi vielä kaikkia kirjaamaan omat oivalluksensa ylös. Ne sai jakaa kaikille tai ottaa mukaan vain itselleen. Tärkeintä ei ollut lopputulokseen pääseminen vaan ajattelun herättäminen. 

Jenni Linturi

Arjen polku kestävään tulevaisuuteen

Pyysimme opiskelijoiltamme apua ensi lukuvuoden kestävän tulevaisuuden toiminnan suunnitteluun. Tavoitteena oli erityisesti saada opiskelijoiden näkemyksistä apua KETU-opintokokonaisuuden markkinointiin ja kestävän tulevaisuuden toimintakulttuurin toteuttamiseen. Tähän on koottu välituloksia opiskelijakyselystä tähän mennessä kertyineisen 62 vastauksen pohjalta. Vaikka meillä on yli 900 opiskelijaa, vastausmääränä 62 on jo todella hyvä. Tämän tyyppinen kysely ei kiinnosta opintojensa loppusuoralla olevia, mikä on meillä aika suuri osajoukko koko opiskelijakunnasta. Meillä ei myöskään ole oppitunteja, joiden aikana opettaja voisi pyytää kaikkia täyttämään kyselyn. Olemme siis todella innoissamme vastausten määrästä. Laatu vielä määrän päälle.

Toiminta kestävän tulevaisuuden puolesta kiinnostaa valtaosaa vastaajista (84 %). Arvostamme todella paljon, että myös vähäistä kiinnostusta kokevat opiskelijat (16 %) motivoituivat vastaamaan. Heidän tulokulmansa on meille erityisen arvokas ja vähäisen kiinnostuksen syyt antavat myös paljon eväitä niin toiminnan, työskentelymuotojen kuin viestinnän suunnitteluun.

Kyselyyn vastanneiden kiinnostuksen aste kestävän tulevaisuuden toimintaan.

Ekologisen jälleenrakennuksen joukkoja ei saada koolle pilliä viheltämällä. Koko aiheen hahmottaminen ja jäsentäminen etenee vaiheittain ja eritahtisesti. Oma elämäntilanne vaikuttaa. Ristiriitainen tieto luo myös erilaisia lähtökohtia.

Ne kyselyymme vastanneet opiskelijat, jotka eivät kokeneet kestävän tulevaisuuden toimintaa kiinnostavana, kuvailivat syitä näin:

  • oman elämän huolet etusijalla, paljon muuta mietittävää
  • oman fyysisen tai mielenterveyden hoitaminen vie voimavaroja
  • vaikea hahmottaa, mitä asia käytännössä tarkoittaisi
  • yhden ihmisen rooli näin suuren ongelman ratkaisemisessa on vähäinen, ongelma tulisi hoitaa ensisijassa lainsäädännön kautta
  • koko aihetta ylikorostetaan, useamman vastaajan tuntoja kiteyttää sitaatti yhdestä vastauksesta: ”Olen jollain tasolla kyllästynyt ilmasto- ja ympäristöasioihin, kun ne tulevat esiin joka paikassa. Asia ei oikein enää jaksa innostaa.”
  • sekä muutamien vastaajien mukaan tiedon puute selittää vähäistä kiinnostusta.

Meille edellisestä tärkeä viesti on se, että muistamme ihmisten erilaiset voimavarat emmekä oleta. Oletuksen harha voi koskea esimerkiksi mahdollisuuksia, jaksamista, tietoja, taitoja, halukkuutta, arvomaailmaa, maailmankuvaa tai montaa muuta asiaa. Ei ole hyvä tehdä myöskään pikaisia johtopäätöksiä. Esimerkiksi monissa lukioissa on kohdattu tilanne, ettei kestävyysopintoihin saada osallistujia. Tästä ei kuitenkaan ole syytä vetää suoraa johtopäätöstä etteikö aihe kiinnostaisi. Ilmastoasioiden alleviivattu esille tuonti voi ahdistaa tai ärsyttää opiskelijaa, jolloin aiheen välttäminen ja itsensä ulkoistaminen aiheesta ovat inhimillisen tyypillisiä tapoja tasapainottaa omaa mieltä.

Vastauksissa tulee myös esille varallisuuden vaikutus, kuten pohdinta siitä, miten köyhyysrajalla ei aina pysty valitsemaan ekologisia vaihtoehtoja. Vähäiset kulutusvarat keventävät hiilijalanjälkeä kuitenkin automaattisesti, joten syyllistävän puheen suhteen on tärkeää olla tarkkana.

Vastaajista valtaosa (81 %) on kohdannut kestävyysaiheen kuluttajana. Moni on myös tehnyt arjen valintoja kestävän elämäntavan puolesta. Kasvispainotuksen lisääminen ruokavaliossa, autoilun vähentäminen ja ympäristöystävälliset tuotevalinnat ovat suosituimpia arjen ekotekoja. Kyselyssä kertynyt lista opiskelijoiden ekologisista valinnoista oli niin vaikuttava, että ryhdyimme jo ideoimaan, miten ideoita saisi näkyville ja inspiroimaan koko Otavian henkilöstöä ja opiskelijakuntaa.

Opiskelijoista suuri osa (87 %) toivoi arjen elämään kiinnittyviä kestävän tulevaisuuden tapahtumia ensi lukuvuodelle. Tätä toivetta pyrimme toteuttamaan.

Tavoitteiden supervoimalla kohti tulevaisuutta

Toivo, unelmat ja usko siivittävät ihmisiä kohti jotain, mitä vielä ei ole. Olen pohtinut paljon sitä, miten tässä ajassa voisin opettajan roolissa ja työkaverina edistää kestävän tulevaisuuden rakentamista. Tämä aihepiiri on monimutkainen. Kestävyyskriisi herättää ahdistusta ja pelkoa. Toisaalta olen havainnut itsestäni ja työkavereistani juuri tämän aiheen merkittävyydestä kumpuavan vahvan liikuttajan, oikean pulppuilevan motivaatiolähteen. 

Tiimimme on nyt yli vuoden ajan ahkeroinut kestävän tulevaisuuden hyväksi. Mikä meitä oikein liikuttaa? Voisiko meissä virinnyt toimintatarmo siirtyä myös opiskelijoihin? Miten voisimme motivoida heitä tekoihin ja toimintaan?

Muutosten keskellä henkilökohtaiset tavoitteet herättävät toimintaenergiaa. Katariina Salmela-Aro ja Jan-Erik Nurmi kuvailevat motivaatiopsykologiaa käsittelevässä kirjassa Mikä meitä liikuttaa elämänkulun 4S-motivaatiomallia, joka auttaa jäsentämään sitä, mitä tiimissämme on tapahtunut viimeisen puolentoista vuoden aikana. Nuo neljä S-elementtiä ovat suuntaaminen, suunnistaminen, sosiaalinen säätely ja sopeutuminen.

Miksi niinkin vaikea ja mutkikas aihe kuin kestävyyskriisi on virittänyt minussa ja työkavereissani vahvan motivaation ja antanut uutta merkitystä työnteolle? Ensinnäkin käsillä olevat ongelmat ovat haasteellisia ja toisaalta avaavat myös uusia mahdollisuuksia. Mitä enemmän olemme tiimimme kesken opiskelleet ja perehtyneet ympäristökysymyksiin, sitä selkeämmin olemme myös löytäneet toimintaamme suuntaavia haasteita, vaatimuksia ja näiden ohella myös mahdollisuuksia. Ensimmäinen S löytyi ongelmakentästä itsestään.

Huomion suuntaaminen kestävyysteemaan on herättänyt halun oppia lisää. Uuden opiskelu on avannut halun uudistaa toimintakulttuuria ja työmme rakenteita niin, että emme vain saarnaisi muutoksen tarpeesta, vaan toteuttaisimme uutta elämäntapaa. Suuntaaminen on johtanut suunnistamiseen sekä työrooleissamme että henkilökohtaisissa elämänvalinnoissa. Toinen S on havahduttanut siihen, ettei leipäpappina eläminen riitä. Kestävään elämäntapaan pitää suunnistaa myös kotona.

Ahdistava ja vaikea aihepiiri ei jaksa motivoida pelkän tiedollis-rationaalisen säätelyn voimilla. Tämä on havaittu monissa kestävyyskasvatuksen tutkimuksissa. Tätä kuvailevat hyvin Sakari Tolppanen, Essi Aarnio-Linnavuori, Hannele Cantell ja Anna Lehtonen nyt jo legendaarisessa ilmastopyörä-vertauksessaan, joka on julkaistu vuonna 2017 Kasvatus-lehdessä. Vaikka kuinka tietäisin, ei tieto muutu toiminnaksi. Tarvitaan näkymiä tulevaan, toivoa, osallisuutta ja ylipäätään kokonaisvaltaista otetta, jossa muiden ihmisten rooli on merkittävä. 

Mutkikkaita, tai kuten kestävyyskriisistä suorasukaisesti sanotaan, pirullisia ongelmia ei ratkota yksin. Eikä toisaalta hampaat irvessä taistellen. Kun nyt pysähdyin tähän pohtimaan kestävän tulevaisuuden toteuttamisen motivaatiota, huomaan, että tiimissämme on jatkuvasti käynnissä kolmas S eli sosiaalinen säätely. Ehkä polkupyörämallin voisikin muuttaa veneeksi, jota soudamme yhdessä.

Rajoitteet ja esteet voivat lamauttaa. Tämän päivän koulumaailmassa esimerkiksi kehittämistoiminnan rahoitus on niukkaa. Olemme tiimimme kanssa kamppailleet tämän asian kanssa. Rajoitteet ja esteet voivat saada ihmiset luopumaan unelmista. Ei kai kannata tuhlata energiaansa asioihin, joita ei voi toteuttaa? 

Nokian matkapuhelintoiminnan käänteen tekevistä vuosista kertova draamasarja Made in Finland kuvaa elämänmakuisesti unelmien tavoittelua. Ensin on vain aavistus ja paljon epäuskoa. On visionäärejä, jotka väläyttelevät, mikä voisi olla mahdollista. Sarjan eräässä avainkohtauksessa Jorma Ollila kamppailee tulevaisuususkon ja epäilyjen kanssa. Hänen vaimonsa muistuttaa, miten aiemminkin riskit ja päin uusia mahdollisuuksia meneminen on onnistunut. “Sinä elät riskeistä.”

Samaa sinnikästä päin tulevan aavistuksia kulkemista olen havainnut myös tiimissämme. Emme pysty tekemään kaikkea, mitä haaveilemme. Emme varsinkaan voi noin vain motivoida opiskelijoitamme kestävän tulevaisuuden opintoihin ja työurille. Mutta tavoitteellisella toiminnallamme olemme jo saaneet ulkopuolista rahoitusta toimintakulttuurin rakentamiseen. Olemme löytäneet neljännen S:n eli sopeuttaneet toimintaamme vallitsevan tilanteen reunaehtoihin. Emme toisaalta ole sopeutuneet, vaan pyrimme muuttamaan sitä, miten opetamme ja mitä opetamme.

Salmela-Aro ja Nurmi tähdentävät, että elämänkulun 4S-motivaatiomallin yhteissäätelypainotus on viime aikoina tullut entistä tärkeämmäksi. Voin vahvistaa tämän kokemuksista, joita omassa työssäni olen saanut kestävän tulevaisuuden tiimityöskentelystä. Uskon, että tätä energiaa saamme vielä välitettyä myös opiskelijoihimme.

Edellä olevan kirjoitin Helsingin yliopiston Motivaatio ja oppiminen opinnoissa meille annettuun tehtävään: ”Kirjoita yleistajuinen lyhyt blogiteksti jostakin kurssin aiheesta.” Supervoimainen työporukkamme oli täällä Miehikkälässä tämän viikon maanantaina työpajailemassa kestävän tulevaisuuden toimintakulttuuria meille töihin. Sopivasti siristelemme yhdessä kohti uutta aamua.

Kuvassa edessä vasemmalta: Lauri Ylä-Jussila, tämän jutun kirjoittaja Anne Rongas, Jenni Linturi ja koivun kupeessa takana vasemmalta Kari A. Hintikka, Jukka Tikkanen ja Tuija Salminen.

Hyötypuutarha vaikka kukkaruukussa

Olen lukenut Risto Isomäen kirjaa Ruoka, ilmasto ja terveys. Tärkeä ja puhutteleva kirja, ei herkille. Arjen tärkeitä ekotekoja on vähentää tai lopettaa lihansyönti. Vähentäjän kannattaa kohdentaa luomulihaan tai riistaan. Globaali maailmantalous tehdasmaisine karjatalouksineen on monin tavoin ongelmallista. Järjetöntä, että eläinten rehua varten kaadetaan ja raivataan ainutlaatuista sademetsää. Olen itse karjatilalta kotoisin ja ensimmäisen työrupeamani tehnyt karjatilallisena. Suomessa kotieläintuotannon mittakaava on ollut pienimuotoista, vaan ajat ovat muuttuneet. Gmo-soijalla ruokitaan täälläkin osa karjasta (geenimuuntelun vaikutuksista Isomäen kirjassa vakavaa puhetta). Kuluttajan pitäisi tietää ja osata vaatia.

Mutta eipäs rönsyillä noihin suuriin kuvioihin, sillä pienillä teoilla on merkitystä, jos miljoonat ja miljoonat ihmismuurahaiset ryhtyvät tekemään pieniä tekoja. Jottei kaikki näytä synkältä, on tärkeää keskittää siihen, mitä minä ja me voimme tehdä paremman tulevaisuuden eteen.

Otavan Opistolla taitava viherpeukalo Mika kylvää ensi viikolla opiskelijoiden kanssa hyötykasvien siemeniä. Tavoitteena on, että toukokuun lopussa jokainen opiskelija saa kotiinviemisiksi jonkin taimen. Hyötykasvien kasvattamiseen riittää ikkuna, parveke on jo luksusta ja tietenkin pieni kaistale pihaa tai puutarhaa onnenmaa.

Nyt valo lisääntyy ja taimien esikasvatus voi alkaa. Chilit ja tomaatit vaativat pitkän esikasvatuksen. Sisätiloissa niistä tulee hiukan honteloita, sillä olosuhteet eivät ole optimaaliset. Kasvua on kuitenkin hieno seurata. Tomaatin taimet voi istuttaa kasvihuoneessa syvään tai jopa kääntää liian pitkää vartta vähän mutkalle maan alle, joten ei turhan suurta murhetta pitkästä varresta.

Viime viikolla kuulimme Laurin kanssa, miten Otaniemen lukiossa oli viime vuonna toteutettu kasvatusparvekeprojekti usean biologian kurssin aikana kevään 4. ja 5. jaksoilla. Projektissa kohdistettiin erityisesti huomiota kiertotalouteen ja hyödynnettiin ympärillä olevia resursseja, kuten muutettiin ruokalan hävikki bokashilla kasvualustaksi ja lannoitteeksi, siemenet kerättiin kodin biojätteistä ja kierrätettiin erilaista muovi- ja kartonkijätettä. Lukiolaiset olivat tehneet jopa ympäristönsä risuista biohiiltä. Samalla oli myös opiskeltu oppiaineiden sisältöjä (BI1, BI2, BI6) eli opetussuunnitelman tavoitteista ei oltu tingitty. Projektista löytyy raportti Vihreä lippu -sivustolta ja kuvia Otaniemen lukion Facebook-sivuilta.

Pieni askel riittää. Yksi chiliruukku tai tomaattipurkki on hyvä alku. Jo päiväkodissa opetellaan kasvattamaan herneenversoja. Itujen idättäminen on helppoa, ja ainakin meillä perhepiirissä idut maistuvat kaiken ikäisille. Kun hyötykasviharrastukselle antaa peukalon, se vie kohta myös sydämen.

Idättäminen ja versottaminen ovat helppoja tapoja kasvattaa ravinteikasta ruokaa. Jos ituhipiksi haukkuvat, ylpeästi sitä!

Hyvää tietoa hyötykasveista saat esimerkiksi näistä lähteistä:

Eilen meillä töissä oli tiimimessut. Päätimme messupäivän päätteeksi laittaa viime vuotiseen tyyliin Padletin, jossa voimme henkilöstön ja opiskelijoiden voimin seurata pienten siementen itämistä.